Sain viime viikolla tilaisuuden kuvata potretteja luonnon helmoissa. Mallina minulla oli Annukka, jolta idea kuvaamiseen tulikin. Sukulaisia olemme, muttemme tavanneet moniin vuosiin. Olikin kivaa nähdä jälleen ja tällä kertaa kuvauksen merkeissä. Etukäteen jo sain osviittaa, millaisia kuvia hänellä oli mielessä ja tunsin tyylin heti omakseni.
​

Lunta ei maastossa paljoakaan ollut, joten kovin talvisiin tunnelmiin ei tällä kertaa päästy. Mutta sehän ei meitä häirinnyt ja esimerkiksi kaunis sammalpeitteinen kuusimetsä pääsikin oikeuksiinsa lumettomana ja loi upean kontrastin yhdessä kauniin  mallin kanssa.

Läheisen autiotalon ulkorakennuksen seinämä tarjosi myös kivat puitteet kuviin.

Annukan kanssa oli hienoa työskennellä, hänellä on luontainen lahja olla kameran edessä ja myös värisilmää ja kyky nähdä toimivat kuvauspaikat. 
Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus ja kesällä pyrimme jatkamaan uusin kujein.

Talven aikana kuvaan melko vähän. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö seuraisi luonnon tapahtumia ja yksityiskohtia ulkoillessani sillä silmällä, päinvastoin. Eilen kuitenkin innostuin auringonpaisteesta ja lähdin toiveikkaana kuvaamaan kiteitä. Kamerareppu potkukelkan kyytiin ja menoksi. Parhaimmat kuvattavat löytyivät kuivuneista mesiangervoista. Aurinko lämmitti jo kivasti mahdollistaen paikoillaan olon ja lähikuvaamiseen keskittymisen. Vaihtelin objektiiveja kuvaten 300 millisellä ja makrolla, jossa vielä loittorenkaita lisäämään suurennusta. Eniten innosti valon leikittely kiteiden pinnalla ja siitä heijastuvat spektrin värit. Mitään sen ihmeempää wau-elämystä ei tällä kertaa tullut linssin läpi tuijotellessa. Tulipa kuitenkin vähän verryteltyä kuvaamista, joka talvisin on aika vähissä. Kasvien uinuessa lumen alla, otan minäkin vähän iisimmin. 
Vaikka olenkin kasveja kuvannut jo tovin ja takaraivossa luulisi olevan sellaisen perusjutun, että kasveja kannattaa kuvata niiden tasolta, olin senkin jo taukoni aikana ehtinyt suvereenisti unohtaa. Oivalsin sen kuitenkin jossakin vaiheessa ja nätisti vain polvistumaan kuivuneen mesiangervon tasolle.

Yllä oleva kuva onkin vuodelta 2017. Talventörröttäjä kimmeltää kauniisti kuuraisena talviauringossa. Kuva myös tänään ilmestyneessä Luontokuva -lehdessä kirjoittamani kolumnin yhteydessä. Kolumnissa kirjoitan juurikin siitä, ettei aina luonnossa kulkiessa tarvitse olla kamera mukana. Monenlaiset kauniit näyt ja tunnelmat voi tallentaa myös pelkästään omaan muistiinsa.

Seinäjoen vuonna 2012 valmistuneessa  Y-talossa (terveyskeskus) on kahvila Tropin yhteyteen rakennettu myös Galleria vaihtuvia näyttelyitä varten. Ripustustilaa on noin 10 metriä ja toisaalla talossa löytyy myös vitriinejä. Hieno homma kaiken kaikkiaan. Galleriaa ja vitriiniä hoitelee Siru Ylinen siru.ylinen@epshp.fi. Elikkä jos haluat taidettasi esille, otahan häneen yhteyttä.

Omat luontovalokuvani ovat nyt Galleriassa 1.2-31.3 välisen ajan. Jos liikut Y-talossa, käyhän samalla kahvikupposella kahvila Tropissa ja siemaile juomasi luontokuvien katveessa. Voit halutessasi myös kirjoitella vieraskirjaani puumerkkisi ja vaikka terveisetkin, jos siltä tuntuu. Tervetuloa!