Kesän jälkeen tuttu kuvausympäristö haastaa katsomaan sitä uusin silmin. Juuri vihreinä tuulessa huojuneet heinät ovat kuivuneet ja muuttuneet kaunistamaan maisemaa lämpimissä ruskean ja oranssin väreissä.

Erilaisia heiniä katsellessa kokee rauhaa, ajattomuutta ja ikuisuutta. Niiden kuvaaminen inspiroi korsien rytmin sommitteluun, luomaan hyvin vaatimattomasta jotakin sielua hivelevää.

Keväällä kamera kaulalle ja maastoa kestävät vetimet ylle. Sammalikot hehkuvat upeina väriläiskinä luonnossa ja on syytä tutkailla niitä vähän tarkemmin linssin läpi.

Pitkillä, punaisilla jaloillaan ne näyttävät suorastaan olevan kävelemässä pois kuvausalueelta. Eleganttia.

Kimmellystä arkiseen päivään.

Iltaa kohti tunnelma tiivistyy ja linssin läpi iltavalossa hehkuva sammalikko muuttuu kuin pieneksi loistavaksi kaupungiksi valoineen metsän reunalla.

Pieni kierros kuusimetsässä iltapäivän auringon paisteessa, hyttysten tanssiaiset jo menossa.

Metsässä, vanhojen mäntyjen keskellä, neulasten peittämällä polulla. Kuin seisoisi isossa, tunnelmallisessa salissa tai kuin olisi tullut kotiin. 
Runkojen kaunis sävy auringon valossa, niiden varjoista muodostuneet epäsäännölliset raidat polulla. Tässäpä hyvä olla ja hengitellä syvään, koskettaa kaarnaa ja kuunnella tikan koputusta jossain korkeammalla puussa. Odottaa, milloin metsän jukeboxi jyrähtää taas soimaan muuttolintujen saapuessa.

Viime viikonloppuna tuli piipahdettua Messukeskuksessa Kuva & Ääni -messuilla. Paljonkin mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa, tosin moni juttu jäi katsastamatta.
Suomen Luonto -lehti ja messut järjestivät tapahtumaan Luonnon voima -näyttelyn, johon myös yksi kuvistani pääsi mukaan. Sitä piti tietysti käydä tervehtimässä ja yhteiskuvaan tietysti päädyttiin.

Kädessäni on (valitettavasti ei näy kunnolla ja on väärin päinkin) valokuvataiteilija Jaana Kotamäen juuri julkistettu kirja Luonnon siveltimellä, signeerattuna suoraan taiteilijalta. Hieno teos, suosittelen.

Sain viime viikolla tilaisuuden kuvata potretteja luonnon helmoissa. Mallina minulla oli Annukka, jolta idea kuvaamiseen tulikin. Sukulaisia olemme, muttemme tavanneet moniin vuosiin. Olikin kivaa nähdä jälleen ja tällä kertaa kuvauksen merkeissä. Etukäteen jo sain osviittaa, millaisia kuvia hänellä oli mielessä ja tunsin tyylin heti omakseni.
​

Lunta ei maastossa paljoakaan ollut, joten kovin talvisiin tunnelmiin ei tällä kertaa päästy. Mutta sehän ei meitä häirinnyt ja esimerkiksi kaunis sammalpeitteinen kuusimetsä pääsikin oikeuksiinsa lumettomana ja loi upean kontrastin yhdessä kauniin  mallin kanssa.

Läheisen autiotalon ulkorakennuksen seinämä tarjosi myös kivat puitteet kuviin.

Annukan kanssa oli hienoa työskennellä, hänellä on luontainen lahja olla kameran edessä ja myös värisilmää ja kyky nähdä toimivat kuvauspaikat. 
Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus ja kesällä pyrimme jatkamaan uusin kujein.

Talven aikana kuvaan melko vähän. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö seuraisi luonnon tapahtumia ja yksityiskohtia ulkoillessani sillä silmällä, päinvastoin. Eilen kuitenkin innostuin auringonpaisteesta ja lähdin toiveikkaana kuvaamaan kiteitä. Kamerareppu potkukelkan kyytiin ja menoksi. Parhaimmat kuvattavat löytyivät kuivuneista mesiangervoista. Aurinko lämmitti jo kivasti mahdollistaen paikoillaan olon ja lähikuvaamiseen keskittymisen. Vaihtelin objektiiveja kuvaten 300 millisellä ja makrolla, jossa vielä loittorenkaita lisäämään suurennusta. Eniten innosti valon leikittely kiteiden pinnalla ja siitä heijastuvat spektrin värit. Mitään sen ihmeempää wau-elämystä ei tällä kertaa tullut linssin läpi tuijotellessa. Tulipa kuitenkin vähän verryteltyä kuvaamista, joka talvisin on aika vähissä. Kasvien uinuessa lumen alla, otan minäkin vähän iisimmin. 
Vaikka olenkin kasveja kuvannut jo tovin ja takaraivossa luulisi olevan sellaisen perusjutun, että kasveja kannattaa kuvata niiden tasolta, olin senkin jo taukoni aikana ehtinyt suvereenisti unohtaa. Oivalsin sen kuitenkin jossakin vaiheessa ja nätisti vain polvistumaan kuivuneen mesiangervon tasolle.

Yllä oleva kuva onkin vuodelta 2017. Talventörröttäjä kimmeltää kauniisti kuuraisena talviauringossa. Kuva myös tänään ilmestyneessä Luontokuva -lehdessä kirjoittamani kolumnin yhteydessä. Kolumnissa kirjoitan juurikin siitä, ettei aina luonnossa kulkiessa tarvitse olla kamera mukana. Monenlaiset kauniit näyt ja tunnelmat voi tallentaa myös pelkästään omaan muistiinsa.

Seinäjoen vuonna 2012 valmistuneessa  Y-talossa (terveyskeskus) on kahvila Tropin yhteyteen rakennettu myös Galleria vaihtuvia näyttelyitä varten. Ripustustilaa on noin 10 metriä ja toisaalla talossa löytyy myös vitriinejä. Hieno homma kaiken kaikkiaan. Galleriaa ja vitriiniä hoitelee Siru Ylinen [email protected]. Elikkä jos haluat taidettasi esille, otahan häneen yhteyttä.

Omat luontovalokuvani ovat nyt Galleriassa 1.2-31.3 välisen ajan. Jos liikut Y-talossa, käyhän samalla kahvikupposella kahvila Tropissa ja siemaile juomasi luontokuvien katveessa. Voit halutessasi myös kirjoitella vieraskirjaani puumerkkisi ja vaikka terveisetkin, jos siltä tuntuu. Tervetuloa! 

Marraskuussa 2019 päätin osallistua ensimmäistä kertaa Nordic Nature Photo Contest 2020 (NNPC) -valokuvakilpailuun. Se järjestettiin nyt 10. kerran, kyseessä oli siis juhlavuosi. Pääpalkintona huima kahden hengen kuvausmatka Afrikkaan Masai -heimon pariin. Lähetin  kisaan mm. ylläolevan Needles under ice -kuvan Luovat luontokuvat -kategoriaan. Joulukuussa tulikin tieto, että tämä abstrakti teos oli saanut sarjassaan kunniamaininnan. Olin tietysti iloinen ja innoissani, sillä se oli ensimmäinen ulkomaisessa luontokuvakilpailussa  palkittuihin asti päässyt otokseni.
Kyseiseen kilpailuun voi osallistua vain pohjoismaissa otetuilla kuvilla ja niitä olikin lähetetty yhteensä lähes 5000 kpl eri kategorioihin.
Tapahtuma alkoi Oslon Konserttitalossa lauantaina 25.1.2020 klo 11 ja päivään mahtui upeita kuvaesityksiä ja huipentumana tietysti itse palkintojen jako ja voittajan julkistus. Tänä vuonna voitto tulikin ensimmäistä kertaa Suomeen, Rainer Carpelanin ottamalla lintukuvalla "Somewhere over the rainbow". Muita suomalaisia palkittuja olivat Jari Peltomäki, Markus Varesvuo, Stefan Gerrits, Ari-Matti Nikula,  ja Miikka Pulliainen.  Kuvat löytyvät täältä: ​https://www.nnpc.no/no/vinnere/202-2020

Tapahtuman juontajana toimi reipas ja hyväntuulinen Anders Geidemark Ruotsista. Alla vielä videoklippi, kun omani tuli esittelyvuoroon.